Huoltokorjaamo

Jari Mäki Oy:n vuonna 2005 valmistuneissa korjaamotiloissa tehtiin kesän 2009 aikana mittava laajennus, kun 3-paikkainen korjaamo laajeni 5-paikkaiseksi. Lisäksi korjaamohallin yhteyteen rakennettiin kokous- ja neuvottelu9-metrisellä nosturilla voi nostaa myös kaksi autoa yhtäaikaatilat.

Korjaamohallin vanhassa osassa huoltoja tehdään 5,5-metrisellä siltanosturilla.

Laajennusosaan asennettiin 9-metrinen siltanosturi, mikä mahdollistaa pitempien autojen, kuten limusiinien, nostamisen. Lisäksi uudella siltanosturilla voidaan nostaa kaksi normaalin mittaista autoa yhtä aikaa.

Huoltokorjaamossa työskentelee kolme ajoneuvomekaanikkoa.

 

Huolto-korjaamon palvelut

Palveluihimme kuuluvat monipuolisesti sekä uusien että vanhojen
jenkkiautojen erilaiset huollot ja korjaukset, varusteasennukset, öljynvaihdot,
ja esimerkiksi ilmastointilaitteiden huollot ja täytöt, myös vanhempiin autoihin.

Teemme huoltoja ja korjaustöitä myös kaikkiin muihin automerkkeihin, sekä mopoautoihin.
USA-autojen ja mopoautojen osat varastotuotteena, tarkista muiden saatavuus etukäteen.

Ilmastoinnin huollot merkkiin kuin merkkiin, sekä täydelliset sisäfiksaukset!

Korjaamossamme käytetään amerikkalaisia Snap-On ja Craftsman -työkaluja.

Öljyinä käytetään Kendall- moottori-, vaihteisto-, ohjaustehostin- ja tasauspyörästö-öljyjä.
Lisäksi valikoimissa alkuperäisöljyt mm. Mopar ATF +4, Motorcraft Mercon V, GM Auto Track.

Korjaamollamme hoidetaan myös Webasto- ja DEFA -lisälämmitin
-asennukset kaikkiin automerkkeihin!

 

 

Testaukset 

Korjaamossamme on käytössä seuraavat testilaitteet:

  • Chrysler, Dodge, Jeep: DRB3, StarScan
  • GM (Chevrolet, Cadillac, GMC, Hummer, ym.): Tech2, EFI Live
  • Ford, Lincoln: IDS, Snap-On Solus

 

Nopeudenrajoittimien asennukset ja todistukset  

Vuonna 2006 yrityksellemme myönnettiin kuorma-autojen nopeusrajoittimien asennusluvat. Asennamme seuraavia nopeudenrajoittimia:

  • Groeneveld
  • Elson Truck
  • VDO


 

Tuontiautojen muutostyöt ja rekisteröinnit

Suoritamme USA-autojen maahantuontikatsastukseen vaadittavat muutokset ja rekisteröinnin kaikkine todistuksineen ja autokohtaisesti vaadittavine toimenpiteineen.

Teemme muutokset ja rekisteröimme niin henkilö- kuin kuorma-autotkin.

Oletko tuomassa USA-autoa Suomeen? Ota yhteyttä! Autamme maahantuontitoimenpiteissä
Avaimet Käteen-periaatteella.
 

 

Valomuutoksen palautus alkuperäiseksi

 

Kesällä 2017 astui voimaan asetusmuutos tuontiauton valoista. Haluatko palauttaa autosi muutetut ja rakennetut valot alkuperäiseksi? Meiltä löytyy hyvä valikoima uusia ja käytettyjä alkuperäisiä ajovaloja ja takavaloja ja tarvittaessa hoidamme muutoksen puolestasi. Ota yhteyttä ja kysy tarjous! 

 

 

 

 

 

Korjaamon ajanvaraus                           

p. (06) 4229 888   tai   0400 654 888

Yhteydenotto / soittopyyntö


 

 



 





USA autojen huoltoUSA autojen varaosatmopoautot ja mopoautojen varaosat