2000
Vuoden alusta yritys työllisti kolme kokoaikaista- ja pari kesätyöntekijää. Heinäkuulla valmistui lisää varastotilaa ja ajan mukaiset purkutilat muutaman kerran vuodessa saapuville konteille. Kantritanssi oli vallannut Suomea ja sen myötä stetsonit, western-paidat, vyöt ja korut olivat laajentuneet valikoimiin.
2001
Erikoiskuljetuksiin painotettiin lisää ja yritykselle hankittiin 9-metrinen Lincoln Limousine. Loppuvuodesta laajennettiin vielä myymälätiloja edelleen laajenevalle tuotevalikoimalle.
2002
Tilausajoja Limousinella sekä muilla erikoisautoilla oli ahkerasti ja yhä enemmän hoidettiin erikoistoimituksia suoraan USA:sta. Huoltotöiden lisäksi alettiin tehdä jälleen muutostöitä ja katsastuksia amerikkalaisiin tuontiautoihin. Keväällä 2002 hankimme presidentti Kekkosen käytössä olleen veneen. Vene oli Kultarannassa (Naantali) vuosina 1965-68, jonka jälkeen Kekkosen piilopirtillä 1968-81. Nykyisin vene on nähtävänä Koskenkorvalla.
2004
Alkuvuodesta Jari Mäki OY hankki rekvisiitaksi liikkeensä puutarhaan aidon
öljypumpun Texasista. Kesäkuussa yritys vietti 15-vuotisjuhlaansa konsertin merkeissä. Pihapiirissä järjestetty ilmaiskonsertti keräsi paikalle yli 1000 Mikko Alatalon, Kristiina Mäen, Mika Sundqvistin & Veli-Matti Järvenpään sekä Lauri Tähkä & Elonkerjuu-orkesterin kuulijaa.
2005
Tuontiautojen maahantuontikatsastukseen vaadittavat muutostyöt muiden huoltojen ja asennusten lisäksi ovat lisääntyneet entistä enemmän ja korjaamotilat jäivät ahtaiksi. Jari Mäki OY rakensi kesän 2005 aikana uuden, nykyaikaisemman korjaamon, jossa on huoltopaikka neljälle autolle kerrallaan. Myös henkilöstömäärä lisääntyi, ja tällä hetkellä Jarin ja Katariinan lisäksi yrityksessä työskentelee 3 henkilöä vakituisesti sekä 2 osa-aikaista työntekijää. Kesällä 2005 Jari Mäki OY hankki käyttöönsä kolmannen limusiinin, lähes 12 m pitkän Ford Excursionin, sekä syksyllä 2005 Hummer H2:n. Molemmat autot ovat muiden erikoisautojen tavoin vuokrattavissa erilaisiin tilaisuuksiin, kuten häät, syntymäpäivät, eläkkeellesiirtymiset ym.
2006
Edellisenä syksynä valmistuneeseen korjaamoon hankittiin uusimmat testilaitteet GM-, Ford- ja Chrysler-autoja varten. Yrityksellemme myönnettiin myös nopeusrajoittimien asennusluvat. Henkilöstömäärä lisääntyi jälleen, ja vuoden lopussa yritys työllisti omistajat mukaanlukien 6 vakituista ja 2 osa-aikaista työntekijää.
2007
Jari Mäki Oy palkittiin Maakunnallisella Vuoden Yrittäjä -palkinnolla
Maakunnallinen yrittäjäpalkinto on tunnustus ansiokkaasta ja tuloksia tuottavasta yrittämisestä. Palkinnon saajan menestyminen arvioidaan viiden viimeksi kuluneen vuoden ajalta ja myöntämisperusteena on muun muassa yrityksen taloudellinen kehitys ja liikevaihdon kasvu. Tuotekehitys ja tuotteiden omaperäisyys, sekä tuotteiden ja palveluiden laatu ovat vaikuttavia tekijöitä palkinnon saajaa valittaessa. Lisäksi yrityksen vaikutus työllistäjänä arvioidaan.
Jari Mäki Oy palkittiin Maakunnallisella Vuoden Yrittäjä -palkinnolla Seinäjoella järjestetyssä Etelä-Pohjanmaan Yrittäjien Maakunnallisessa Yrittäjäjuhlassa 12.10.2007. Palkinnon sai myös seinäjokinen Seinäjoen Urheilukeskus Oy.
Kuvassa vasemmalta yrittäjäpariskunta Katariina Tallgren-Mäki ja Jari Mäki, sekä Jukka ja Kauko Ojaniemi (Seinäjoen Urheilukeskus Oy).
2008
Tuotevalikoima on laajentunut mittavasti ja mm. amerikkalaisten lahjatavaroiden osuus tuotevalikoimasta on kasvanut. USA-autojen maahantuonti lisääntyi entisestään, mikä työllistää huoltokorjaamoa muutostöiden ja rekisteröintikatsastusten merkeissä.
USA-autojen varaosien ja varusteiden, sekä muun jenkkituotevalikoiman lisäksi Jari Mäki Oy on vuodesta 2008 lähtien maahantuonut Euroopasta mopoautoja ja niiden osia. Mopoautot tulivat osaksi yritystoimintaa Jarin ja Katariinan pojan, Tommi Mäen, kiinnostuksesta ja asiantuntemuksesta mopoautoja kohtaan. Käytettyjen mopoautojen maahantuonnin ja myynnin lisäksi valikoimaan kuuluvat yleisimmät huolto-osat, varaosat ja varusteet.
2009
Jari Mäki Oy laajensi USA-autoihin erikoistunutta korjaamoaan 200 neliöstä 400 neliöön.
Samalla huoltokorjaamoon hankittiin 9-metriä pitkä erikoisvalmisteinen siltanosturi, mikä mahdollistaa entistä isompien ja pidempien autojen, kuten limusiinien nostamisen huollon yhteydessä.
Yritys valittiin Ilmajoen kunnan Vuoden Yrittäjäksi 2009
Jari Mäki Oy palkittiin Ilmajoen kunnan Vuoden Yrittäjä -palkinnolla 21.11.2009. Palkinnon sai myös Ilmajoen Pyörä ja Urheilu. Kuvassa vasemmalta Ilmajoen yrittäjien puheenjohtaja Timo Tuomikoski, Ilmajoen kunnanjohtaja Seppo Pirttikoski, Oma Säästöpankin varatoimitusjohtaja Yrjö Koskimäki, yrittäjäpariskunta Jari Mäki ja Katariina Tallgren-Mäki, sekä Kari Ala-Honkola (Ilmajoen Pyörä ja Urheilu).
2010
Jari Mäki Oy palkitsi 11.12.2010 työntekijöitään Suomen Yrittäjien Ansioristeillä.
Suomen Yrittäjien Ansioristi on yksityisen yrityksen hieno tapa palkita pitkäaikaiset työntekijät. Se on pysyvä tunnustus yksityisessä yrityksessä tehdystä työstä ja samalla kannustus tulevaan. Ansioristi annetaan saajalle rintamerkin ja kunniakirjan kera. Pronssinen Ansioristi myönnetään 5 vuoden, Hopeinen Ansioristi 10 vuoden ja Kultainen Ansioristi 20 vuoden palveluksesta.
Kultainen Ansioristi myönnettiin toimitusjohtaja Jari Mäelle, Hopeinen Ansioristi talouspäällikkö Katariina Tallgren-Mäelle ja Pronssiset Ansioristit varaosamyyjä Petri Ritolalle (toinen oikealta) sekä korjaamopäällikkö / ajoneuvomekaanikko Niko Hautamäelle (ensimmäinen oikealta).
Vuoden 2010 aikana Jari Mäki Oy:n miljööseen rakennettiin kantrityylinen Koskenkorva West Ranch, jossa on kesäaikana hevosia tai hiehoja.